Etusivu - Front Page
Syksyllä 2019 loin tämän blogin olosuhteiden pakosta ja vain yhden kirjoituksen vuoksi. – Jotenkin piti saada ulos nettiin ja kaikille haettavaksi maamme valtiovallalle kesällä hälytyspostituksena jo lähettämäni, mutta siellä näköjään tehottomaksi jäämässä oleva manifesti, joka sittemmin sai nimekseen "Kilpahevosten kova osa". - Ja samasta syystä menin tuolloin myös Facebookiin.
Tätä ennen Google tai Windows ilmoitteli jo vuosia, että olin somessa täysin tuntematon, "You don´t exist!", mutta nyt oli asiaa, ja nyt tänne oli mentävä.
Manifestini oli hätähuuto hevosten puolesta ensisijaisesti totalisaattoripeliin ja vedonlyöntiin kytkettyjen kilpa-ajojen lopettamiseksi meillä ja muualla.
Alaa ja sen tapahtumia vuosikymmeniä lähietäisyydellä seuranneena en ennen tätä ollut jostain syystä nähnyt kenenkään möyhineen kunnolla auki päivänvaloon ja tiukkaan kritiikkiin tuota, täällä systemaattisesti raakuutta ja toinen toistaan järkyttävämpiä hevoskohtaloita tehtailevaa alaa. Alaa, jossa nämä hevoset ovat ryöstetyt koko elämäkseen piiskan alla julmasti äärimmilleen kilpailutettaviksi totalisaattoripelin pelinappuloiksi. Mekaanisiksi, julmin piiskoin ruoskittaviksi osiksi kovaa ja armotonta, raakalaismaista kilpa-ajoa ja siihen liittyvää, säälitöntä rahapeliä. (Enkää nyt ole puhumassa subjektiivisia omia näkeemyksiäni asiasta!) - Ne saivat vammautua ja invalidisoitua, ja ne saivat kuolla ylivauhdin ylirasituksesta ja sietämättömästä stressistä piiskan alla suoraan radalle, eikä edes valtiovalta asiaan puuttunut. Ei meillä, niin kuin ei muuallakaan. - Sattuman oikusta tästä teki poikkeuksen vain Norja -.
Jonkun oli siis iskettävä tuohon, omituisesti täällä hyväksyttyyn, rumaakin rumempaan barbariaan niin pakottavin näytöin ja argumentein, että sosiaalisessa paineessa ala joko kaatuisi suuren yleisön vastustukseen, tai se myöntyisi käänteentekevään muutokseen asenteissaan, toimissaan ja kontrollimekanismeissaan. - Noiden hienovireisten eläinparkojen säälitön ruoskinta oli saatava pois alalta ja radoilta.
Hevosurheilun ala on paljon laajempi kuin on vain tuo totalisaattoripelin piiriin kuuluva osa siitä, mutta siellä tuo ymmärtämättömyys ja säälittömyys oli niin selvästi esillä joka ainoa päivä. Mutta alkuvaiheessa yritin jo taktisista syistä keskittää, ja jättää puhumatta vielä laajemmin harrastetusta koulu- ja kenttäratsastuksesta. Alan tuohon sektoriin viittasin vain hyvin niukalti, vaikka toki tiesin sitä saastuttavan samat asenteet ja kauhistukset näitä mitä rakastettavimpia, hienoja eläimiämme kohtaan.
Hevosurheilun alan rumaan menoon huolestuttavan heikosti tehoavaa kritisointia vuosikymmeniä seurailtuani olin nähnyt, että alan asenteisiin ja julmuuksiin käänteentekevän muutoksen saadakseen, asialle oli lähdettävä ei vain neutraalin tiedon asein, (sen olin nähnyt jo useaan otteeseen), vaan siihen oli lähdettävä runsaalla näyttömateriaalilla ja suoraan kaatomielellä. – Näkemieni, muiden tekemien, toinen toistaan epätoivoisempien yritysten perusteella tiesin, ettei tuo ulospäin omituiseen ylimielisyyteen suojautunut ala säikkyisi muutoin muuttamaan kammottavia asenteitaan ja tapojaan.
Kun sitten lopulta näin tuosta alan synkästä puolesta alkaneen tulvia aineistoa ja näyttöä Internetiin jo runsaastikin, ymmärsin tilaisuuteni tarvittavaan muurinmurtajan iskuun tulleen. - Kesällä 2018 aloitin tuon aineiston määrätietoisemman kokoamisen, Ja kesällä 2019 tein talven yli kirjoittelemani manifestin - vielä pahoin keskeneräisellä versiolla ensimmäisen iskuni; lähetin sen suoraan maamme tuleville hallituspuolueille, ja hieman sen jälkeen myös Veikkaus Oy:lle.
Tietysti tiesin, etten aktionillani tulisi olemaan joissain piireissä kovinkaan suosittu, ja eläinsuojelujärjestöjen saamien uhkailujen perusteella oli siinä nähtävä olevan omat varteenotettavat vaaransakin. – Mutta juuri siksi näinkin asialle tarvittavan joku tällainen, alaa hyvin tunteva oman tiensä kulkija, joka itsenäisenä ikämiehenä olisi valmis ottamaan vastaan myös siihen liittyvät, mahdolliset riskit.
Olen 60- – 90-lukujen maailman-kulkuri, ja omaa ja vieraita maita lifti-kulkurina ja muin vaatimattomin muodoin liikkuen kunnolla luuhaamaan ehtinyt kosmopoliitti. Eikä minulle vivahteikkaan ja kokemusrikkaan, pitkän, opettavaisen elämän eläneenä, itsenäisenä äijänä ollut näiden hevosten oikeustaisteluun ryhtyessäni väliä sillä, mitenkä siinä kävisi ehkä itselleni. Joten, mikäpä minua olisi pidätellyt lähtemästä tuota, meille kaikille ihmisinä syvän häpeän täällä jo langettavaa barbariaa vastaan.
- Itselleni tiesin tuosta tuskin seuraavan kuolemaa pahempaa, ja sehän nyt oli minulla odotettavissa riittävän lähellä kuitenkin. – Kaikkiin suuntiin vapaana miehenä olin siis siinä omituisessa ja onnekkaassa asemassa, että saatoin tehdä juuri jotain tällaista välttämätöntä, johonka moni muu, uransa mainehaitan tai henkensä puolesta olisi empinyt ryhtyä.
– Eikä tässä kannata sivuuttaa sitäkään puolta asiassa, että tuon tärkeän informoinnin lisäksi tein tuon täällä osin myös esimerkiksi ja rohkaisuksi teille muille. – Niin nuorille kuin vanhoille, niin joutilaille, kuin joutamattomille! - Tässä ajassa me kun tarvitsemme tänne utopioita ja vahvoja, (myös lajirajoja ylittäviä!!), altruistisia, yhteisiä visioita, ja niiden määrätietoisia toteuttajia.
Ḿeistä on tultava omilla aivoilla ja sydämellä järkevästi ajattelevia ja rohkeita toimijoita, sikäli kuin me enää lainkaan mielimme selvitä täällä johonkin tänne toivomaamme, meille kaikille yhdessä parempaan maailmaan ja maailmanaikaan. - Ja noihin talkoisiin; niihin tarvitaan nyt jokaista meistä joilla aivot jotenkin luotettavasti vielä toimivat, ja jotka emme ole vielä psykopatisoituneet ja sosiopatisoituneet tänne noiksi selkärangattomiksi, elosteleviksi ketkuiksi ja kaappareiksi, joita vastaan me tätä maailmanparannustyötä joudumme täällä tekemään.
Ja näissä hommissa noviisien ensimmäinen homma tuollaiseksi maailmanparantajaksi suunnatakseen ja kouluttautuakseen on tietysti, että vilkaisee ensin hieman tarkemmin ympärilleen ja koettaa hahmottaa itselleen, millaisessa arvo- ja asennemaailmassa ja millaisen väen joukossa he täällä ovat ja eloaan elävät. Ja mitä niin usein hekin ovat kaikella häärinnällään täällä tekemässä? Mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Mille tai keille he ovat tekemässä sitä kaikkea, mitä omassa päivittäisessä ja vuosittaisessa elämässään täällä tekevät? Onko se mielekkäässä suhteessa niihin meille täällä tärkeisiin asioihin, jotka täällä jatkuvasti jäävät hoitamatta ja tekemättä? - Ja joidenka suhteen täällä muutamat kelvottomat elostelijapiirit nyt selvästikin ketkuilevat ja lusmuilevat.
Kulkurin kurrikuulumia
Koska nyt en ole täällä mikään median repostelema julkkis, ja olen teistä useimmille tuntematon ja lukematon lehti, ajattelin tämän ajamani suuren tehtävän omakohtaisiksi taustoiksi laittaa tähän jonkinlaiseksi esittelyksi hieman kulkurin kurrikuulumiani. Vaikkapa nyt näin:
Vuodesta 1966 lähtien (olin silloin 23v) menin ensimmäiset kolme kulkurivuottani melkein yksinomaan liftaamalla kirjoista raskaan reppuni kanssa silloista maailmaamme ristiin rastiin. Liftailin kovista sodista tuolloin vielä hieman halvaannuksissa olevan ja vanhoja, paljolti yhä keskiaikaisen tyylistä verkkaisaa eloa kylissään ja kaupungeissaan elävän Euroopan lisäksi sik-sakkia myös mm. USAn. Minkä jälkeen kiersin tästä Euroopan ja kotimaan kesän jälkeen Istanbuliin ja Lounais-Aasian halki Intiaan. – Ja uskokaa tai älkää, vaikka me eurooppalaiset olimmekin imperialistisesti kurittaneet ja ryöstäneet tuotakin osaa Aasiaa, silloin oli noiden islamilaisten maiden halki matkaa tekevän eurooppalaisen kulkurin ihmeen turvallista mennä ja katsella ympärilleen –.
Myöhemmin tuli reissuistani vähän lyhyempiä, ja usein sekalaisempia. - 70-luvun loppupuoliskolla läksin täältä Euroopan perukoilta laskemaan omin päin lautalla villiä Yukon-jokea Kanadan luoteis-kolkassa. Tällöin käytin reissun molempien päiden pitkien liftimatkojen lisäksi, halpaa lentoa London – Edmonton – London -. Tuota kesää seurasi vielä 2 kesää siinä upeassa maailmankolkassa - Ja väliin taas nuohosin ihmisten kyliä ja kaupunkeja viikkoja ja kuukausia jollain pieniruokaisella autonropposella matkaa taittaen täällä Pohjolassa ja Euroopan muilla kolkilla - . – Jolloin paikoista ja meistä jotain oppiakseni saatoin heittäytyä tai ajautua ihmisten kanssa pitkiinkin keskusteluihin elämästämme täällä.
70-luvun alulta lähtien kiipesin yliopistosivistyäkseni joitakin vuosia myös Turun Yliopiston pitkiä rappuja. – Yhteiskuntatieteellisten aineiden rinnalla luin, kuuntelin ja tenttailin mäellä lisäksi reilua puolta tusinaa humanistisia aineita.
Mutta kun en ollut missään vaiheessa ajatellut - enkä kotoa pakotettu - pyrkimään sitä tietä sen paremmin saarnastuoliin kuin muihinkaan virkoihin tai pesteihin, saatoin myös jättää nuo Turun oppivuoteni ja Suomen, ja jatkaa, reilu vuosikymmen aikaisemmin aloittamaani seikkailevan kulttuurikulkurin "uraani" muualla. – Tähän ihmisten maailman omituisen yleiseen matalaotsaisuuteen havahduttuani olin nimittäin jo parikymppisenä ottanut tehtäväkseni katsoa, voisiko minusta ehkä tulla tänne jokin Victor Hugon tai Aldous Huxleyn vahvuinen kirjailija-vaikuttaja. – Sitä tietä kenties edes hieman auttaakseni täällä omalta pieneltä osaltani tätä toisiaan pelkäävää, polkevaa ja vihaavaa lajiani sivistymään ja inhimillistymään edes jossain määrin huomaavaisemmaksi ja lempeämmäksi toinen toisiaan ja muita eläimiä kohtaan –.
– Ikäväkseni tuota armoitettua suurta
kirjailijaa minusta ei kuitenkaan koskaan tullut. (Jotain oli mennyt
rikki kolmen, neljän vuoden kauhistuttavissa lapsuuden kokemuksissani, 5 - 8 vuotisena,
häiriintyneen, ja raivoisasti päivittäin meitä lapsia (vanhan
riippakoivun n. 70 - 90 cm pituisesta oksasta letitetyllä)
paukuraruoskalla joukoittain ruoskivan lastenkodin johtajattaren käsissä. - Mutta tuo varmaan jäi leimaamaan niin elämääni, kuin myös
tuota odottamaani kirjallista
aikaansaavuuttani aivan tänne, kohta jo kahdeksankymppiseksi saakka. – Kuin harjoitukseksi pientä, hauskan vakavaa lehteä toimitin sentään kolme vuotta vuosituhannen vaihteessa, muutaman
oivallisen apurini kanssa Helsingissä -.
/
Oppiva ja toimiva kulkuri
- Mutta toki olen ehtinyt olla yhteiskunnallisesti osallistuva ja toimelias täällä tuolloin tällöin ja pitkin matkaa aika paljonkin.
Kuten niinä vuosina, 1977 – 79, kun Yukon-joen laskemisen ja Länsi-Kanadan upeiden kulkuri-kesien jatkoksi järjestelin (pääosin palkatta ja palkkioitta!) syksyisin luonnonsuojelun suuria tukikonsertteja tänne, Helsingin Finlandia-Talolle. – Niillä oli tarkoitukseni pyrkiä maan taiteilijakaartin kanssa rikkomaan asennemuureja luonnonsuojeluun senaikaisessa Suomessa –. – Kas, tuohon aikaanhan maamme suurteollisuus oli media-ketkuineen ja politiikan sätkynukkeineen saanut luonnonsuojelusta meille tänne kuin uuden kirosanan.
– Tuota
nurinkurisuutta katsellessani, kysellessäni ja miettiessäni kekkasin tuolloin, että enkös -
mitä todennäköisimmin - saisi maan esiintyvistä taiteilijoista parhaat
marssimaan palkatta ja palkkioitta marmorinvalkoisena hohtelevan Finlandia-talomme isolle estradille, ja laulamaan
meille takaisin luonnonsuojelun ja sen kunnioituksen? – Ja niinhän siinä sitten tuli käymään, kun joukolla hommaan ryhdyttiin.
Ja erityisesti kun 1978 sain raskaan musiikin laulajat ja soittajat tulemaan ja esittämään Verdin liki parituntisen Requiemin (kuolinmessu - messu kuolleille) meidän silloiselle luonnonsuojelu-tahdollemme, näki, että silloin alkoivat jäät ryskyä. – Kiitos vaan Martti Talvela -vainaalle ja niille sadoille muille teistä, jotka silloin sen, lopulta jäät särkevän illan sieltä, täydeltä lavalta meille annoitte! – Tuon jälkeen ei kukaan enää kehdannut maassa sylkeä luonnonsuojelun päälle –. – Niin kuin rahapiirien ja metsäteollisuuden orkesteroimana oli ollut asioiden laita meillä jo hyvän aikaa (usein avoimesti ja hyökkäävästi myös julkisesti, mm. YLE:n kautta!) sitä ennen. - Muistan yhä sen kuinka turhautuneina työtään tekivät ja asiasta kanssani puhuivat silloiset Suomen luonnonsuojelun nokkamiehet -.
– Edellisenä vuonna taas olivat maan kevyenmusiikin tähdet antaneet näkyä, mitä mieltä he olivat metsiemme raiskiohakkuista, vesien ja vesistöjen pilaamisesta, kalaisten jokien koskien tukkimisesta ja tukkoon jättämisestä!, ja muusta –. – Ja kolmantena vuonna tuli Porvoon saariston irlantilainen Collum ja muut oivalliset katusoittajat meiltä ja Tukholmasta sille samalle, Finlandia-talon isolle estradille; kantamaan kortensa iloisesti tuohon samaan, tärkeään kekoon.
Ja taas talouden puolella villiksi vauhkoutuneelta 80-luvulta minulla olisi itse nähtyjä ja kuultuja sen ajan iloisesta, eloisasta ja kiireisestä Tukholmasta. Tuolloin kun, tilaisuuden huomatessani läksin - taas kerran oppimielessä - rakentelemaan ja pitämään kaupungissa pientä, eleganttia ja exklusiivia limousinefirmaa. (Osin toki pankkilainan tuella.) – Jossa projektissa tarkoitukseni oli koettaa sitä tietä livahtaa "kyökin kautta palatseihin" –. Eli näkemään ja kuulemaan, miten ja millaisin ajatuksin meidän yhteiskuntiemme hierarkioiden ylemmät kiipijät, poliitikot, elostelijat ja eminenssit, suuromistajat, aateliset ja kuninkaalliset elivät täällä omaa exklusiivista maailmaansa - eristyksiin vetäytyneinä ja piilossa meiltä muilta.
- Erityisesti siitä lähtien kun onnistuin saamaan jalkani kaupungin ja maan maineikkaan Grand Hôtelin oven väliin, alkoi tuo omintakeinen opintosuunnitelmani luistaa. - Pääsin toimimaan maan ja muun maailman kermakerrokselle tämän luotettuna schaföörinä ja exklusiivina city-oppaana.
–
Omahankkimana tietonani tiedänkin tuolta limousine-ajaltani nyt sitten hyvän
joukon mm. siitä, mitenkä tuolla yläpiireissä (ja myös muulta väeltä käytännössä täysin
sulkeutuneessa
ylimmässä
kermakerroksessa) ajatellaan eri asioista, kuten
omista arvojärjestyksistä, omaisuuksista ja sidoksista, näiden
oikeutuksesta ja vartioinnista, ympäristöstämme elintilana ja
resursseina, ja,
meistä "muista" -. - Ammatillisesti omat kokemukseni työstä näiden
piirien parissa olivat silti poikkeuksetta moiteettomat; mikä siellä
asiaankuuluva hienovarainen asenne meihin, väliaikaiseen 'lähipiiriin',
(usein parhaat "keikkani" olivat kaksipäiväisiäkin), toimi käytännössä
poikkeuksetta ja aina. Mikä pienenä mahdollisena tasapainottajana
ansainnee myös tulla esiin -.
Rantauduttuani koti-ikävässä sitten, pian 50v täyttäessäni, takaisin kotimaahan läksin, parin kotimaan tilannetta hahmottavan, toreja ja kyliä kiertävän kauppuri-vuoden jälkeen, 90-luvun lopulla, maailmanparantaja-kansalaisjärjestöjen riveihin. - Tekemään rivimiehenä myyräntyötä tämän meidän sekaisin hurautetun maailmamme suojelemiseksi ja tervehdyttämiseksi -. - Kävimme villeimmin tuolloin riehumaan lähtenyttä, globalisaatiokehityksen röyhkeintä kaapparimeininkiä vastaan. - Jossa taistelussa sekä voitimme että hävisimme. - Eli, edes muutamat ratkaisevat sopimuskirjat jouduttiin noiden toimeliaiden ja asiansa osaavien kansalaisjärjestöjen pakottamana kirjoittamaan maailmankaupan ketkujen isoissa pöydissä toisin, ja yleisesti väen kannalta huimasti terveemmin ja turvallisemmin, kuin oli ollut alkuperäinen aikomus näiden uskomattomien ketkujen papereilla -. - ICC:n ja OECD:n kertakaikkiaan häpeällisestä MAI-sopimushankkeestahan se kaikki alkoi - .
(Kiinnostunut voi hakea wikipediasta luettavaa noilta vuosilta tuosta ison rahan ketkujen kaapparipiirien häpeäksi kääntyneestä maailmanluokan sopimusjupakasta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Multilateral_Agreement_on_Investment - Ja myös "Battle of Seattle"
tai paljon suppeammin suomeksi:
Mutta tuossa oli nyt jotain profiilia sille, mitä odottamatonta tuolta 'joutilaan' kulkurin repustani löytyy. – Paljon arkipäiväisemmän, ja väliin toki ankeankin, muun ohella –. _ Esimerkiksi ensimmäinen yöni Espanjassa talvella 1967 meni niin, että pitkästä ja heikosti menneestä lifti-päivästä hyvin uupuneena kääriydyin noin +1 asteisessa, tähtikirkkaassa yössä Bilbaon ulkopuolella ohueen, reissua varten kotimaassa hankkimaani, pienenä hieman keveämpään "pupu-peittoon", ja tarkoitus oli saada siinä kovalla maalla maaten nukuttua väsymykseni pois. Mikä ei tietysti onnistunut ollenkaan hyvin kuin kriittisimmät, ensimmäiset pari tuntia. Mistä eteenpäin jouduinkin sitten ottamaan käyttööni tuohon mennessä nuoruudessa hankkimani, huiman vahvan peruskuntoni, ja sille avuksi raudanlujan päättäväisyyteni selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. Niin, että aina kun milloin viluissani siinä heräilin, sanoin itselleni, että 'Mikäli aiot maailman nähdä, niin nyt nukut! Ja muista, että sairaaksi et saa tulla!'
- Olin siihen mennessä jo lukenut loistavassa Somerset W: Maughamin kirjassa, Veitsen terällä, yhden kaverin Intian reissullaan oppimasta tahdonlujuudella itsensä hallinnasta, ja nyt jouduin soveltamaan sitä tuohon kovaa päivää seuranneeseen kovaan yöhöni siellä kylmän tähtitaivaan alla -. - Onneksi omat arvioni kunnostani pitivät, ja todella selvisin yöstä sairastumatta. - Yksi yö, mutta se osoittaa ehkä aika hyvin, ettei tuo vapaana maailmaa opiskelevan, lähes rahattoman kulkurin vapaus välttämättä ole aina aivan niin helppoa ja ihanaa.
Aarrekätköilleni
Mutta tuollainen ikuisesti peräänantamaton maailmanparantaja minusta tänne sitten tuli. - Sen jälkeen kun nuorena keksin vähän tarkemmin vilkaisemaan täällä ympärilleni, että keidenkäs ja millaisen simpanssien serkkulajin kanssa tähän maailmaan olin osunut syntymään. – Harmi vain, se nuorena hakemaan lähtemäni varsinainen viisastuminen; se merkitsevämpi viisastumiseni, se minulla taisi sitten kuitenkin antaa odottaa itseään hieman liian pitkään –.
Olin nähkääs nuorena hupsuna toivonut, että jos oikein innolla ja avoimin mielin mailmaa menen ja tutkin, lukien pää höyryten siinä samalla lajimme viisaiden ja viisaimpien parhaimpia kirjoituksia, ehkä silloin voisinkin yltää tuohon, maailman suuressa parantamisprosessissa tarvittavaksi otaksumaani, todelliseen, suurempaan viisauteen, hyvällä lykyllä jo kohta viiteenkymppiin ehdittyäni. Niin että silloin se olisi saatu meidän ihmisten maailma oikeille raiteilleen ja kuntoon jo kun syntymästäni olisi kulunut, vaikkapa 75 vuotta. – Ja vaikken silloin itse täällä enää olisikaan.
Mutta ei! Nyt näyttää siltä, että - niin älykäs ja fiksu kuin kenties olinkin (sic!) - tuo koko maailman parantamisen edellyttämä suuri viisaus taisi antaa odottaa itseään minun kohdallani kuitenkin, ainakin tuon täyden 75 vuotta! - Ainakin -! – Ja nyt olenkin sitten jo kupsahtamassa hautaan vuosi tuon etapin jälkeen, melkein jo hetkenä minä hyvänsä - . (Kesällä (merkitsee tässä kesää 2019) jäin nimittäin hädintuskin henkiin kun, pitkän talven yli tuota, aiheeltaan ja aineistoltaan emotionaalisesti hyvin raskasta manifestia intensiivisesti yöt, päivät koottuani ja kasaan puserrettuani sairastuin - homman vauhtiin fyysisesti ehkä jo hieman liian vanhana - vakavaan, ja lopulta avoleikkauksella hoidettavaan pericardiittiin; sydänpussitulehdukseen.) – Mutta vaikka en kupsahtanutkaan jo tuolloin, niin mitäpä täällä tekee, jos tuon tehohoito, lääkitys ja avoleikkaus -mylläkän jälkeen muistia on jäljellä, liekö edes puoliakaan –? - Ja kun ei pakollisen sydän- ja muun lääkityksen huuruissa pysty pitämään ajatuksiaan (ja erityisesti pitkiä tekstejään!) kunnolla kasassa kuitenkaan!
P.s. Päivityksenä pääsen tänään (Toukokuussa 2025) oikaisemaan, että taas tuostakin selvisin melkein kuin koira veräjästä. - Sekä henkinen että fyysinen notkeus ovat yllätyksekseni molemmat taas aika hyvät -.
Elämän ehtooseenhan tässä tietysti jo on ehditty. Mutta ennen tuon pitkän, viimeisen
lepopäivän tuloa olen ehtinyt hieman
koettaa katsoa, mitä tuolta muistista ja papyruksista
löytyi vielä sellaista, jota tuon manifestin editoinnin ja muokkauksen tehtyäni ehdin valmistella ja
siirrellä tänne talteen ja muiden lukuun.
– Ainakin sain tänne palan yli kaksi vuosikymmentä kirjoittelemastani, ja minulle ikääntyessäni lopulta liian laajana mahdottomaksi koottavaksi osoittautuneesta ”Paratiisisinfoniastani” – . - Siitähän piti tulla "Paratiisisinfonia - Vanhan veijarin opas ihmiskunnan tielle Paratiisiin", mutta sitä kömpelösti aluksi laajennettuani keskeytin homman itselleni toivottoman laajana, kesällä 2018. Ja tuon sijaan poimin siitä vain sen tärkeimmän teeman: Elämänkunnioitus ja meidän käsissämme avuttomien eläinten suojelu meiltä ihmisiltä. Jonka pohjalta läksin sitten kirjoittamaan tuota taistelevaa manifestiani hevosten pelastamiseksi niitä täällä nyt riistävältä ja tappavalta ihmisten huvitukselta ja uhkapeliltä, ja näihin kuin elimellisenä osana täällä kuuluvaksi katsotulta, raakalaismaiselta piiska- ja väkivaltakulttuurilta.
- Taas tekstikoosteen, "Millainen
Jumala, ja millaiseen ”Jumalan valtakuntaan”?" lopusta on luettavissa loppuosa Paratiisisinfonian vanhan veijarin kuulijoilleen pitämästä "Puistosaarnasta".
- Se koskettelee meidän tulevaisuuden
näkymiä ja mahdollisuuksia, ja väkevällä elämänkunnioitus ja -pyhitys-teemallaan se on
valveuttavaa ja mielenkiintoista luettavaa varmaan monellekin. -- Ja älyköille ja esimerkiksi opetustehtävissä toimijoille, samoin kuin kirkon ja erilaisten seurakuntien uskonmiehille ja taivaanvaltakunnan kauppureille se on mielestäni jo selvää must read -materiaalia. - Me tarvitsemme tänne kokonaan uuden; nykyistä suuresti valveutuneemman sivilisaation ja asennemaailman -.
Hämeenkoskella
27.10.2019
Pientä päivitystä vielä 27. syyskuuta 2025.
P.s. Tähän mennessä - 2023 - on
tuo manifesti saanut käytännössä kaiken hevosten piiskaamisen pois
ainakin jo viiden eurooppalaisen maan raviradoilta. Kun radoillaan
lyömättömälle linjalle viimevuonna
lähtivät, Ruotsi etunenässä Suomi,
Tanska, Hollanti ja Saksa. - Jo 40 vuotta sitten täydellä
piiskakiellolla aloittaneen Norjan seuraksi - . – Minkä lisäksi näen
Veikkauksemme internetin kautta välittämistä raveista sekä Ranskassa että Australiassa,
tuon hevosten aiemmin sieluttoman hakkaamisen kadonneen ainakin jo 95 prosenttisesti.
– Vielä vain
kaksi vuotta sitten näimme näistä kahdesta maasta videokuvaa lähtö lähdöltä
hevosten uskomattoman raa'asta, lähes kaikkien ajajien harjoittamasta, systemaattisesta, kovasta ruoskinnasta! ( - Asia, jota meidän sopii miettiä muutamia kertoja jo uudelleenkin -!)
– Toipilaana vakavasta rasitussairaudesta ja sydämen avoleikkauksesta ei minulla ollut voimia järjestää tuon suurten muutosten paperiksi myöhemmin osoittautuneen manifestin vientiä maailmalle. Vain tekstien lopulliseen kuntoon saamisessa kun minulla riitti työtä tuolloin aivan jo vaarallisenkin näännyksiin asti - . Mutta, jotain minulle yhä tuntematonta tietä, Ruotsiin ”vuodettuaan”, tuo manifesti sai syksyn tullen 2021, viimein tilaisuuden lähteä vauhtiin. - Josta suuri kiitokseni sekä omasta että noiden suoraan asianosaisten, miljoonien harrastus ja kilpahevosten puolesta kuuluukin teille, tuon, aivan valtavan merkittävän muutoksen täällä alulle panneille, salaisille voimille! - Te olitte tässä asiassa se korvaamattoman arvokas viimeinen lenkki, jota ilman ei tuo, näille uhkapelille ryöstetyille hevosille ja varsoille niin korvaamattoman arvokas prosessi olisi lähtenyt käyntiin, ties vaikka vielä kahteenkymmeneen vuoteenkaan!
Nyt vaan meidän on jatkettava omissa yhteiskunnissamme, että alkanut humaani suunta näiden hevosten auttamiseksi jatkuu ja vahvistuu, ja pitää. – Sensijaan, että tämä lyömätön linja lähtisi radoilla höllentymään. – Niin kuin esimerkiksi Ruotsin joidenkin ratojen kilpa-ajoissa olen huomaavinani olevan käymässä jo nyt, keväällä 2023. – Siellä nyt nähtävät lyönnit ovat yhä tosin jotain kokonaan toista maata kuin olivat ne radoilla aiemmin, käytännössä jokaisessa lähdössä nähdyt, vihaisina hevosten selkiin ja kylkiin viuhuvat piiskameret.
- Mutta meillä on näköjään hyvä syy pelkoon, että tuota vähäistä lipsumista aloitetusta hyvästä linjasta voi tulla seuraamaan loputon alamäki takaisin näiden hevosten kauhistuttavaan ruoskintaan ja kohteluun. - Ja niin näenkin, että tälle hevosten käytölle vedonlyönnin kohteina todella on saatava täysi kielto ja loppu kaikkialla. - Koska ilman sitä on olemassa vaara, että tuo meille kaikille häpeällinen pirunpeli näitä hevosia kohtaan tullaan näkemään uudelleen myös näissä, nyt lyömättömän linjan maissa.
– Ja kouluratsastuksen kilpailu- ja kilpavalmennuskulttuuriin hieman paremmin nyt syventymään päästyäni näen lisäksi, että johonkin samaan kilpailujen täyskieltoon meidän on päästävä, kiitolaukka- ja esteratsastuskilpailujen lisäksi myös kouluratsastuksessa (dressyr) ja kaikessa kenttäratsastuksessa. Sitä katsoen me joudummekin toivomaan, että jo pian joku neuvokas toinen onnistuu luomaan vastaavan, aseistariisuvan-vahvan ja kuviaraastavan vaikuttavan manifestinsa tuota, pirullisesti eleganssikoulun kaapuun puettua, dressyr-hevosten kerta kaikkiaan kauhistuttavaa - laajalti sadistista - kidutuskulttuuria vastaan.
P.s.s. Tuolle muutokselle saattoivat lupaavan alun antaa tanskalainen TV-journalisti Morten Spiegelhauer nuoren tiimikaverinsa Rebekka Klubienin kanssa, syksyllä 2023 maailmanlaajuisen keskustelun nostattaneella paljastuksellaan pöyristyttävän raa'asta dressyrhevosten laajasta, kaupallisesta koulutuksesta. - Tanskan TV2:n näyttämällä dokumentillaan nämä toimittajat toivat maailman tietoon ja silmien eteen "hevosmiljardööri", GP-ratsastaja Andreas Helgstrandin ja tämän suuren, (800 hevosta!!!), nuorten dressyr-hevosten koulutus ja myyntikeskuksen Pohjois-Jyllannissa.
Ja tälle kuin jatkoksi aivan vastaavasta, laajasta kaupallisesta dressyrhevosten rääkkäyksestä rumien kuvien kera, paljasti laajalevikkinen ruotsalaislehti nimeä mainitsematta (Miksi?!), "huippuratsastaja" Camilla Axelssonin suuren ja menestyksekkäästi kauppaa tekevän koulutustallin Skurupista, Etelä-Ruotsista jo saman vuoden lopulla.
Niinkuin tuolla manifestin lopussa sanon; Hevoset eivät ole meille tänne annettuja leluja!
-- Eivätkä ne myöskään saa olla meille täällä kuin jauhopusseina heiteltävää kauppatavaraa. - Tai piiskoin, kuolaimin ja kannuksin brutaalisti ja mielin määrin väänneltävää pullataikinaa!!
Kommentit
Lähetä kommentti